sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Mihin katosi Pikkukoski?

Vantaanjoen Pikkukoski eli Lillfors esiintyy paikannimenä jo Samuel Brotheruksen laatimassa Oulunkylän tiluskartassa vuodelta 1699. Nykyisin paikalta on kuitenkin vaikea koskea havaita. Mihin ja miksi se siis on aikojen saatossa kadonnut?

On yleinen käsitys, että Vantaanjoen toisiksi viimeinen koski räjäytettiin puutavaran uiton helpottamiseksi. Tiedon lähdettä kysyessäni saan poikkeuksetta vastaukseksi Veräjänmäen kaupunkipolun verkkosivun. On mahdollista ja jopa todennäköistä, että Pikkukosken hävittäminen helpotti tukkien uittamista joessa, jota pitkin jokisuuhun tuotu Vantaanjokivarren metsien puu näytteli merkittävää osaa esimerkiksi 1700-luvun ensi vuosikymmeninä, jolloin ns. hollantilaisten palkkien kauppaa pidettiin "Helsingin elinehtona" [1]. Mutta oliko tukkien uittaminen todella Pikkukosken häviämisen taustalla? Ja jos ei, niin mikä aiheutti tarpeen poistaa kokonainen koski Vantaanjoen alajuoksulta?

Vastaus löytyy taas kerran arkistoista. Ensimmäisen kerran Vantaanjokea perattiin voimallisesti vuosina 1891-1896, jolloin pääasiallisena tarkoituksena oli laskea joen pintaa viljelymaille nousevien tulvien takia. Töiden päätyttyä 1896 Uusi Suometar uutisoi asiastä näin:


Uusi Suometar 4.10.1896.

Pikkukoskeen ei tässä vaiheessa vielä koskettu, mutta töiden jälkeen huomattiin muuttuneiden virtausolosuhteiden aiheuttavan tulvia alajuoksulla. Suomenmaan virallinen tilasto [2vuodelta 1906 kertoo asiasta näin:

"Sittenkuin Ylihallitus oli vuosina 1891-1896 toimittanut laajanpuoleisen perkaustyön Wantaanjoessa, mikä työ tarkastettiin Marraskuun alussa viimeksisanottuna vuonna, niin ja kun sekä tuossa tarkastustilaisuudessa oli huomautettu lisäperkausten tarpeellisuudesta Königstedtin kosken alapuolella Helsingin pitäjässä että Helsingin kaupungin Rahatoimikamari Ylihallitukseen Maaliskuun 12 päivänä 1896 jätetyssä kirjelmässä oli ilmoittanut että vedenkorkeus Vanhankaupunginkosken yläpuolella edellämainitun perkaustyön jälkeen oli noussut niin korkealle, että se uhkasi sikäläisiä vesijohtolaitoksia, toimeenpani Ylihallitus vuonna 1897 erinäisiä  tutkimuksia vesistössä olojen selvittämiseksi, joitten tutkimusten perusteella sitten laadittiin kolme eri työsuunnitelmaa, joista ensimäinen koski Vanhankaupunginkoskea ja Lillforsin-koskea..."  

Töitä tehtiin Köningstedtin (Seutulan) koskessa 1903-1904, mutta keväällä 1905 syntyi Vantaankosken alapuolelle jääpato, joka uhkasi kosken ylittävää maantiesiltaa sekä viilatehtailija Valfrid Wahlbergin vesilaitosta. Tämän johdosta hän esitti Ylihallituksen tarkastustilaisuudessa Swartforsin (Mustakosken) ja Pikkukosken niskan puhdistamista [2]:

"Tämän työn ohessa laajennetiin ja syvennettiin Vanhankaupunginkosken itähaaraa ja osa Lillforsenkoskea suunnitelman edellyttämään leveyteen ja syvyyteen, ja oli tässä, paitse soramaan ja saven poistamista, myös louhittava kalliota ja kiviä. Kun syyskesä ja syksy olivat sateiset ja vesi sen vuoksi esti työtä, ei voitu vuoden kuluessa lopullisesti tasoittaa louhitun järjestelykanavan pohjaa."


Suunnitelma Pikkukosken poistamiseksi vuodelta 1897. Kuvassa näkyy Pikkukoski eli kallioiden välisessä kapeikossa oleva kivikkoinen kynnys. Punaisella on merkitty poistettavaksi tarkoitettu kallio. Liikenneviraston arkisto. 

Näiden töiden kuluessa nykyisen Pikkukosken uimarannan yläpuolella sijannut koskikynnys räjäytettiin ja louhittiin pois sekä pohja ruopattiin kivistä ja sorasta. Nykyisin paikalla on nähtävissä enää louhittu kalliojyrkänne. Tulvat sen sijaan eivät ole väistyneet vaan ovat siirtyneet joen alimpaan osaan. Tulvia torjutaan nyt Oulunkylässä, Savelassa ja Vanhassakaupungissa.

Pikkukoski ilmakuvassa. Oikealla rannalla näkyy raskaimmiin louhittu kallio. Kuvan lähde: http://www.bing.com/maps/

Vantaanjoen perkauksissa toistuivat samat virheet, joita on tehty monissa vastaavissa tulvantorjuntahankkeissa. Vettä yläjuoksulla jokseenkin tasaisin välimatkoin pidättäneet kosket ja kivikot poistettiin ja samalla aiheutettiin tulvien paheneminen alajuoksulla sekä maan sortumista ja eroosiota peratuilla alueilla. Esimerkiksi Königstedtin kosken perkauksen myötä aleni vedenpinta kosken yläpuolella 0,8 metriä ja samalla penkat sortuivat liki 400 metrin matkalta jokeen [3]. Kaikkiaan Vantaanjoen perkauksissa poistettiin jokiuomasta vähintään 318 000 kuutiota kiveä, soraa ja hienompia maa-aineksia [2, 4]. Tämä vastaa noin 2800 täysperävaunurekkaa. Nyttemmin osa tästä kivimassasta on palautettu jokeen kalataloudellissa kunnostuksissa, mutta vaikuttaa siltä, että paljon olisi vielä varaa palauttaa? 


Viitteet

[1Hornborg, Eirik 1950. Helsingin kaupungin historia II (1721-1809).  SKS kirjapaino, Helsinki.
[2Suomen virallinen tilasto XIX. Tie- ja vesirakennukset. Suomen tie- ja vesirakennusten ylihallituksen alamainen kertomus sen johdonalaisista töistä vuonna 1905. Helsingissä 1906. 
[3] Wantaanjoen järjestely. Helsingin Sanomat 3.9.1905.
[4] Graffe, Emil 1897. Vanda å-regleringsarbete åren 1891-1896. Tekniska föreningens i Finland förhandlingar 1897. Helsingfors.


5 kommenttia:

  1. Kiitoksia tästä. Juuri sattumalta tänä sunnuntaina pohdimme juuri tuota asiaa meloessamme Pikkukosken ohitse. Puutavarajuttu oli mielessä. Sellainenkin kuulopuhemuisto oli, että jokea pitkin olisi kulkenut höyrylaiva, jota varten koskea raivattiin ja se taas jotenkin liittyi Helsingin pitäjänkirkon kirkkomatkoihin. Nyt kirjoittamasi kuulostaa järkevältä selostukselta. Onkohan virrassa ollut joskus laivaliikennettä?

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa on. Ja mikä mielenkiintoisinta, höyrylaiva Edith liikennöi Tolkinkylän ja Vanhankaupungin väliä arkisin viisi kertaa päivässä ja sunnuntaisin 3 kertaa. Ja tämä tapahtui vuonna 1896, jolloin Pikkukoskea ei oltu vielä räjäytetty. Ilmeisesti liikennöinti ei silloin tuottanut vaikeuksia.

    Kuitenkin Turun Lehti uutisoi 1884 näin: "Wiime sunnuntaina aamupäiwällä lähtiwät koneenkäyttäjä Riipinen ja kaksi muuta henkeä ruuhessa Wantaan joen poikki Pikkukosken yläpuolella. Paraillaan tapahtuwan jään purkautumisen wuoksi tawattoman wahwa wirta tempasi äkkiä ruuhen putoukseen. Toiset kaksi ruuhessa olewaa henkeä heittäytyiwät weteen putouksen niskalla ja saiwat pysytellyksi kiinni muutamissa kiwissä, kunnes heidät saatiin pelastetuksi. Riipinen sitäwastoin piti lujasti kiinni weneestä ja meni siis sen kanssa yhdessä alas kuohuwaa koskea pitkin. Ruuhi teki useita kuperkeikkoja, mutta ei kuitenkaan wahingoittunut paljoa. Kumma kyllä, Riipinenkin pääsi uhkaawasta waarasta ainoastaan säikähdyksellä ja muutamilla wähäpätöisillä naarmuilla. Semmoista matkaa ei liene ennen siellä tehty."

    VastaaPoista
  3. Mietin tätä vielä kovasti. Olisiko niin, että koskea olisi perattu tuon 84 tapahtuneen jälkeen niin, että siitä voi sillä laivalla ajaa?
    Siinä pirunkallion takana on jotain louhoksia ja kivivallituksia metsässä, onkohan niistä mitään aavistusta miksi ja minkä jäänteitä.

    VastaaPoista
  4. On se kyllä mahdollista, että on perattu jo ennen laivaliikennöinnin alkamista. Tosin tuossa 1897 kartassa siinä jonkinlainen kynnys näyttäisi kuitenkin olevan? PItää yrittää selvittää asiaa vielä. Miten esim. tuollainen pieni reittilaiva olisi saatu mahdollisesta kynnyksestä ylös?

    VastaaPoista